Browsing:

Tekijä: HannuT

Tammikuun kuukausikilpailu on käynnissä. Huom muuttuneet päivämäärät!

Covid-19 vaikuttaa rajoituksineen toimintaamme. Tammikuun kuukausikilpailujen päivämääriä on rajoitusten vuoksi muutettu ja saatetaan joutua edelleen muuttamaan myöhemmin. Nyt mennään tällä aikataululla. Jos tarvetta uusille muutoksille tulee, siitä tieto päivitetään kotisivujemme kalenteriin ja asiasta ilmestyy kotisivuillemme tiedote. Tammikuun kilpailun aihe on Read more…


SEURACUP 2020 TULOKSET

Ihan hyvin pärjättiin ensikertalaisina tässä kisassa. Kiitos kaikille osallistujille ja isot onnittelut sijoittuneiden kuvien kuvaajille. Toimintakauden alussa päätettiin osallistua seuracup2020:aan. Tuumasta toimeen, ja kivasti osallistujia kisaa varten meistä ilmaantuikin. Kuvat saatiin kokoon ja esivalintaa teki Kouvolan kameraseura. Kaikki osallistuneet kuvat Read more…


Kymen Kameroiden 2020 avoimen valokuvauskilpailun tulokset

Tänään piti olla yhdistyksemme pikkujoulut, vaan eipä pikkujouluja vietetä/vietetty. Valokuvauskilpailujen tulosten julkistaminen tulee siis tässä. Kilpailussa oli kaksi sarjaa, vedos- ja digikuvasarja. Tuomaroinnin hoiti Kouvolan Kameraseura. DIGISARJAN TULOKSET: Sija. Harri Jacksen, Syksyn punainen Sudenkorento päikkäreillä, täysin tietämättömänä lähestyvästä uhkasta jonkin Read more…


Marraskuun kuukausikokouksen antia

Kokouksen yhtenä aiheena oli ratkoa lähiaikojen kisoihin ja näyttelyyn osallistujien kanssa kuvien ja tiedostojen käsittelyä. Kysymyksiä ja ongelmia oli maltillinen määrä ja toivottavasti vastauksiakin kysyjille tarjottiin riittävä, tai ainakin se välttämätön minimimäärä. Hiukan kuvattavaa oli muille osallistujille tuotu kokoukseen. Timo Read more…


Marraskuun vedoskisan tulokset

Marraskuun kuukausikokouksen aluksi oli vedoskilpailu äänestys. Tässä sijoittuneet vedokset. 1 sija: Timo Paakkanen, Santalahti Sun 2. sija: Harri Jacksen, Valkoinen unelma 3. sija: Tuula Paju, Kansallismaisemaa Aulangolla Kunniamaininta(jaettu): Tuula Paju, Riika kirkon tornista Kunniamaininta (jaettu): Seija Blomberg, purjehtija Onnittelut kilpailussa Read more…


Marraskuun digikisan tulokset

Marraskuun digikisa oli alkumetreistä lähtien varsin selkeälinjainen. Sijoituneet kuvat saivat järjestelmällisesti äänestäjiltä pisteitä, ja jokusia hajaääniä sai useampi kuva. 1.sija: Jukka Ahti, Aamu lammella 2.sija: Juha Järvinen, Ensilumi 3.sija (jaettu): Kalle Salonen, Aamu joella 3 sija(jaettu): Timo Paakkanen, Syksy merellä Read more…


Marraskuun kuukausikokous 2.11.2020

Alkuperäisessä suunnitelmassa marraskuun kuukausikokoukseen on suunniteltu vedoskilpailu aiheesta ”Maisema”.  Vielä kun digikisa käydään netissä, jää kuukausikokoukseen aikaa hiukan muullekin toiminnalle. Pistetään pystyyn pieni toiminnallinen tuokio. Kokous alkaa 17:30 Kokouksen aloitus ja vedoskilpailun ”kokoaminen” Sepon johdolla, ja äänestys. Työpaja ”Kuvat kuntoon Read more…


Kymenkameroiden valokuvanäyttely Kyminsuun työväennäyttämöllä

Kymenkameroiden pysyvä valokuvanäyttely on Kyminsuun työväennäyttämön tiloihin on nyt pystytetty. Näyttelyssä on nyt esillä kuvia edellisestä avoimesta valokuvakilpailustamme, viimevuoden valokuvanäyttelystämme sekä viimeisimmistä vedoskilpailuistamme. Noin kerran kuussa näyttelymme kuvia on tarkoitus vaihtaa. Aika näyttää miten näyttelyn ylläpitäminen tulee onnistumaan. Näyttelytila on Read more…


Lokakuun kuukausikokouksen kuulumisia

Lokakuun kuukausikokouksessa oli ilahduttava määrä osallistujia. Kokouksen yhteydessä pidettiin aiemmin väliin jääneet vedoskilpailut ”Lähi- tai makrokuva” ja ”Vastavaloon otettu kuva”. Edellisessä kotisivumme julkaisussa on näiden kisojen tulokset. Toisena aiheena Ville opasti meitä vedosten saloihin. Tietoa tuli sanonnan mukaan tuutin täydeltä. Read more…


Lokakuun vedoskilpailujen tulokset

Lokakuussa pidettiin kuukausikokouksen yhteydessä kaksi vedoskilpailua, ”Vastavaloon otettu kuva” ja ”Lähi- tai makrokuva”. Nämä vedoskilpailut jäivät aiempien kuukausien aikana pitämättä korona-pandemian vuoksi. Tässä vedoskilpailujen tulokset: Vastavaloon otettu kuva: 1.sija (jaettu) Seija Blomberg; Aurinko nousee 1.sija (jaettu) Seija Blomberg; Pilven reuna Read more…