Browsing:

Kategoria: Kokoukset

Marraskuun jäsenillan kuulumisia

20 aktiivista kuvauksen harrastajaa kokoontui Viikariin katsomaan ja keskustelemaan jäsenten viimeaikaisista kuvista. Iloksemme voidaan todeta, että jäsenillassa oli myös kolme uutta jäsentä.Kattaus oli hyvin monipuolinen. Oli kuvia kamerakävelyltä valoja ja aaltoja tapahtumasta. Oli kännykkäkuvauskurssilta ja hyvin paljon muuta mielenkiintoista nähtävää. Read more…


Lokakuun jäsenilta, mustavalkoisena

Jäsenillan aiheena mustavalkoisuus. Helpolle kuulostava, mutta kuitenkin varsin monimuotoinen aihe. Ville johdatteli aiheeseen lyhyellä kalvosulkeisella ja perään käytännön kuvien muokkaamisella. Toivottavasti esitys herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia, sillä Villen sanoin: ”Kuvaamaan oppii kuvaamalla ja kuvankäsittelyn oppii käsittelemällä kuvia”. Esimerkeillä Read more…


Syyskuun jäsenilta

Läsnä  24. jäsentä  joista 2 uutta jäsentä. Katselimme seuracup:iin osallistuneita kuvia. Kuvaajat kertoivat kuvista tietoja ja yhdistyksen jäsenet sai kysellä kuvista. Tunnelma oli leppoisa ja tuntui, että jäsenet tykkäsi tämän tyyppisestä jäsenillasta. Mieleen painui etenkin yksi kommentti Kallelta: “Kallen kuvat Read more…


Kesäkuun jäsenilta

Kesäkuun jäseniltaan jalkauduimme kuvaamaan metsää ja suurivuoren maisemia Reitkalliin. Tuli myös kuvattua kissankäpäliä ja muita luonnossa esiintyviä kasveja metsän lisäksi. Paikalla oli toistakymmentä aktiivista kuvauksen harrastajaa. Sää kuvaukselle oli mitä mainioin. Puolipilvistä ( puoliaurinkoista ) mikä mahdollisti hyvän valon kuviin. Read more…


Toukokuun jäsenilta

Yki Hytönen Suomen Kameraseurojen liitosta piti mielenkiintoisen luennon sommittelusta. Toivottavasti se avasi sommittelun saloja kaikille 22:lle seuramme jäsenelle, jotka olivat tulleet Ykin luentoa kuuntelemaan. Lisäksi sovimme, että jos sää salii, niin kesäkuun jäseniltana 5 kesäkuuta tehdään kuvausretki Reitkallin Suurivuorelle. Suurivuorella Read more…


Toukokuun vedoskisan ”Viikon kuva” tulokset

Tuttuun tapaan jäsenillan yhtenä aiheena oli kuukauden vedoskilpailu, aiheena ”Viikon kuva”. Kilpailun voittanut kuva kahmi pisteitä selkeästi eniten ja toiseksi tullut keräsi pisteitä reippaasi enemmän kuin seuraavat kuvat. Nämä kaksi erottuivat pisteissä muista kuvista selvästi. Kisan voitti Timo Paakkasen kuva Read more…


Suomen kameraseurojen liiton puheenjohtajan vierailu

13 huhtikuuta vietettiin mielenkiintoinen jäsenilta Viikarissa. Olimme saaneet Suomen kameraseurojen liiton puheenjohtajan Petteri Mussalon vieraaksemme. Aluksi kuitenkin yhdistyksemme puheenjohtaja Sari Hassinen nimitti Matti Pukin yhdistuksenkunniajäseneksi. Matti Pukki on ollut Kymen Kameroiden jäsen jo 20 vuoden ajan. Hän on toiminut aktiivisesti Read more…


Huhtikuun jäsenilta

Kumppanuustalo Viikariin oli kokoontunut 22 seuramme jäsentä kuuntelemaan ja katselemaan Pekka Mikkolan hienoja ja mielenkiintoisia kuvia autioista taloista ja hylätyistä autoista. Toivottavasti kuvaesitys innosti muitakin kuvaamaan tavallisuudesta poikkeavia aiheita. Huhtikuu jatkuu seurassamme aktiivisena toimintana. Toukokuun kuukausikisan kuvausviikko on juuri meneillään Read more…


Maaliskuun Jäsenillan kuulumisia

Uusi puheenjohtajamme veti jäsenillan kuin vanha tekijä. Sari kyseli jäsenistön mielipiteitäkuvamaratonista joka järjestettäisiin yhdessä Foto PR:n Matti Pukin kanssa. Jäsenistö kannattitapahtuman järjestämistä. Siitä lisää jäsenkirjeessä. Aluksi merkkasimme arkistoituihin kuviin kuvaajien nimiä, jotta vuosien päästä kun joku kaivaa arkistoja, niin tiedetään Read more…


Maaliskuun vedoskilpailun ”Kuva on vapaa” tulokset

Vedoskilpailuun kuvia tuli 17. Äänestyksen tuloksen jakaantui niin että lähes jokainen kuva sai ääniä. Äänten jakaantumiseen vaikutti varmaankin se että aihe oli vapaa. Ja tietysti se että tuodut vedokset olivat laadukkaita kuvia. Tässä Kilpailun tulokset. 1.sija, Kalle Salonen Närhi kannolla Read more…