Joulukuun jäsenilta ja pikkujoulut.

Joulukuun jäsenilta ja samalla seuran pikkujoulut vietettiin omalla pienellä porukalla. Ohjelmassa kahvin, glögin ja herkkupöydän lisäksi oli seuramme avoimen vuosikilpailun tulosten julkistaminen ja FIAP Clubs’ World Cupin ja Kameraseurojen liiton seuracup:n kuvasarjamme kuvien katsominen. Tuo kuvasarja tulee kotisivujemme kuvagalleriaan kisojen kuvien latausajan päättymisen jälkeen. http://www.kymenkamerat.fi/kuvagalleria/

Harri avasi tilaisuuden esittelemällä seuracup- ja FIAP kuvasarjamme. Kattausryhmä Seija ja Kyllikki apureineen kokosivat kattauksen pikkutonttujen tuomista herkuista glögi- ja kahvipöytään. Herkkuja oli tilaisuutta varten ihan yllinkyllin. Kyllä pikkutontut olivat olleet ahkeria. Sipsit ja popkornit ja suklaat eivät enää kuviin mahtuneet.

Loviisan kameraeurasta Haimin Ari toi terveisensä seuraltaan. Samalla hän sekä kertoi Loviisan kameraseuran järjestämästä teemanäyttelystä muutaman sanasen rohkaisten myöskin meidän seuraa isompien näyttelyiden järjestämiseen.

Kun herkkulautaselliset saatiin nenä eteen, Pukin Matti alkoi esittelemään vuosikilpailun digisarjan tuloksia. Vuosikilpailun tulokset kokonaisuudessaan pääset katsomaan täältä:

Kymen kameroiden 2022 avoimen vuosikilpailun tulokset

Kuvat katsottiin yhdessä ja paikalle saapuneet sijoittuneiden kuvien ottajat palkittiin.

Digikuvien jälkeen siirryttiin vedosten pariin. Paljon jäi hyviä digikuvia ja vedoksia myöskin palkitsematta.

Yksi vedos ei sitten millään asettunut Matin käsiin oikein päin…

Kuulumisten vaihtamiselle ja vapaalle keskustelulle jäi hyvin aikaa kahvittelun lomassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.