Marraskuun digikisan Sade tulokset

Monenlaista kisoihin ja valokuvanäyttelyyn liittyvää kuvien lähetysaikaa on näin syksyn aikaan meneillään. Kuukausikisaan jäsenillä riitti intoa lähettää kuvia ja äänestää kuvien paremmuudesta.

Netin kautta on kuukausikilpailuissa äänestetty Covid-19 aiheuttaman poikkeustilan alusta lähtien. Ensimmäistä kertaa voittajakuva sai äänestäjiltä joko 1. sijan, tai ei mitään sijoitusta. Kuva oli sanan varsinaisessa merkityksessä mielipiteitä jakava. Voittajakuva oli pisteissä aivan omaa luokkaansa. Toiseksi sijoittunut kuva erottui hiukan muista sijoitetuista kuvista. Kolmanneksi sijoittuneista kahdesta saman pistemäärän saaneista kuvista eteenpäin muut kuvat olivat pisteen päässä toisistaan.

Ensimmäinen sija Hannu Toivion kuva Vähän satelee

Vähän satelee

Toinen sija Timo Paakkasen kuva Sateelta suojaan

Sateelta suojaan

Kolmas jaettu sija Johanna Savolaisen kuva Sateen jäljet

Sateen jäljet

Kolmas jaettu sija Lasse Kytömäen kuva Vesipisaroita pyykkinarulla

Kunniamaininta Kalle Salosen kuva Rännipuhdistus

Rännipuhdistus

Onnittelut sijoittuneiden kuvien kuvaajille, ja kiitos osallistujille ja äänestäjille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.