Vuosi 2022 polkaistu käyntiin

Vuosi aloitettiin ensimmäisenä arkipäivän touhukkaasti. Aamu 09:00 seurue kokoontui Kotkan pääkirjaston aulaan rakentamaan vuosinäyttelyämme. Näyttely koostuu vuosikilpailuun tulleista vedoksista, neljästä parhaasta vuosikilpailun digikuvasta ja osasta 70 vuosinäyttelyn kuvista.

Osa talkoolaisista oli käynyt jo tuota ennen hakemassa kehyksiä, kuvia ja kaikkea muita tykötarpeita eri paikoista. Ripeästi näyttely saatiin koottua innokkaalla talkooporukalla. Puolenpäivän aikaan kaikki oli suht valmista. Hiukan viimeistelyä vielä jäi tiistaille, mutta hyvillä mielin voitiin yhdessä todeta että valmista on… tai ei sittenkään. Tikkaat ja tuolit uudelleen esille ja valoja suuntaamaan. No se homma luonnistui nopeasti.

Ai niin, nyt näyttelyssä on yksi uusi elementti, seuran näyttö jossa pyörii kaikki seuracup 2021:een seuralaisten lähettämät kuvat ja vuosikilpailuun lähetetyt kaikki digikuvat ja joukkoon on laitettu pyörimään näyttelyjuliste ja seuran mainosjuliste. Ja lisäksi kaikissa ”alueen kirjastojen” infotauluissa pyörii myöskin näyttelyjulisteemme!!!

Käykää katsomassa näyttelyä ja levittäkää sanaa tutuille ja tuntemattomille tavalla tai toisella.

Illalla oli sitten toimintakauden viimeinen kuukausikokous. Pidimme vedoskisan ja myöhemmin katsoimme digikisan ja vedoskisan tulokset. Niistä tulee tänne omat julkaisunsa!

Ville piti perusteellisen esityksen lentokoneiden kuvaamisesta. Aihetta esityksessä Ville käsitteli laajasti kuvaajasta, kuvaustilanteista, kalustoista ja kuvien sisällöistä ja ihan kaikesta kuvausfiiliksestä kuvaamisen ongelmiin ja onnistumisiin. Mielenkiintoinen paketti, mukaanlukien näytille tuotu 500 mm prime- objektiivi joka kertoi sitten jo jotain kaluston koosta. Tämähän ei siis ole mikään kalustokisa, ihan muuten vain noita isoja putkia lentonäytöksissä kuvaajat kantelee mukanaan.

Keskustelun aiheita oli seuran ulkopuolisen kilpailutoiminnan parempi esilletuonti. Aluksi esille otettiin liiton valokuvanäyttely jonka järjestää Kouvolan kameraseura. Kuvien latausaika on meneillään ja mahdollisesti, jos haluja seuralaisilla on, niin järjestetään joku ilta seuralaisten kesken kuvailta jossa itse kukin saa tukea kuvien koko- ja muiden määrittelyjen kanssa.

Tässä linkki tuohon liiton näyttelyyn osallistumisesta:

http://www.sksl.fi/vuosinayttely/

Ehkä tulevalla toimitakaudella eri kilpailuista löytyy enemmän tietoa kotisivuillamme.

Toisena aiheen oli helmikuun vuosikokous. Hallituksen valinta seuraavalle kaudelle ja esimerkiksi ensivuoden kuukausikilpailujen aiheiden päättäminen. Tässä jokaisella seuralaisella on vaikuttamismahdollisuus. Ennen vuosikokousta seuran jäsenet saavat sähköpostissa jäsenkirjeen jossa on lisää infoa asiasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *