Valomaalailua
01/05/2025

Jokunen aika sitten kyselin sähköpostitse valomaalauksesta kiinnostuneita lähtemään mukaan valomaalauksen opiskeluun. Ei pelkästään kuvaamaan jonkun valmiiksi tekemää ”juttua” vaan lähteä osallistumaan valomaalausprojektiin/ projekteihin tuomalla ideoita, välineitä ja käsipareja yhteiseen käyttöön. Ja kyllähän jokunen mukaan myös lähti.

Pohjatyönä pieni porukka kävi kokeilemassa miten kameran käyttö valomaalauksessa onnistuu, ja päälle vielä toinen, aika onnistunut valomaalauskokeilu ikioman ja upouuden valomiekan kanssa.

Ensimmäisellä varsinaisella kuvauskerralla sukellettiin suoraan syvään päätyyn, eli sen kummempia harjoittelematta ammattimalli Pia paikalle, muutamalla saatesanalla itse kukin ryhmäläisistä heiluttelemaan valomiekkaa, väläyttelemään salamaa ja joo… kyllä siitä alkoi kuvia syntymään, ja hyviä kuvia tulikin. Valotusaikoina oli 5, 10, 15 tai jotain muita sekunteja. Oli ihan ryhmätyötä parhaimmillaan, tämä oli sitä tekemistä ja osallistumista, ja ainakin minulle myös iso pala oppimista. Ja sitä opettelemista vielä jäi, samalla halu oppia uusia juttuja kasvoi ihan uusiin mittasuhteisiin.





Keskiviikkona 7.5.2025 klo 20:30 lähdemme toiselle valomaalauskeikalle ”kohteen valaisuun”, uutta tämäkin. Harri on valinnut Kotkasta Toivo Pekkasen puiston Vasikat ja kyynelkoivut sekä muotoon leikatut pensaat kuvauskohteiksi. Varmaan edellisen kerran henkilökuvausta on myös mukana valomiekkojen ja salamalaitteiden kanssa. Ja nyt siirrytään vähän maanläheisempään valotustapaan, tasku- ja otsalamppuihin. Ehkä joku uusi kikka/ temppu tulee myös mukaan.
Kolmanneksi kuvaustapahtumaksi on suunniteltu tutumpaa, eli studiossa (siis ei todellakaan tutumpaa) valomaalausta studiosalamalaitteilla ja taskulamppujen ja heijastimien yms. avulla. Aikataulua ja paikkaa tähän ei ole vielä sovittu.

Ja ja… pikkuporukalla ollaan alkuun lähdetty. Nyt jos kiinnostaa osallistua tekemiseen niin laita viestiä osoitteeseen kymenkamerat.tiedotus @ gmail.com niin sillä pääset mukaan. Valomaalausporukan kesken tulee läheteltyä sähköposteja jotka eivät kaikkia seuran jäseniä koske, niinpä olemme viestitelleet näistä asioista vain keskenämme. Ilmoittautumalla mukaan pääset samalla postituslistalle ja pääset viestittelemään muiden ryhmäläisten kanssa.
Kaikille seuralaisille: tervetuloa osallistumaan valomaalaukseen!
On hyvä ottaa mukaan innostus tehdä töitä yhteisen tuloksen eteen ja kamera tai puhelin sekä jalusta auttaa niiden kuvien ottamisessa. Muu opitaan kyllä yhdessä tekemällä!
Ja jos jotain tuttuasi kiinnostaa osallistua toimintaan valomaalauksessa niin ei muuta kun mukaan.
-hannu-
Kuvat: Harri Jacksen, Tarja Kuittinen, Kati kilpeläinen, Tuula Paju ja Hannu Toivio